Psyykkinen valmennus Turku

Mielen ja käyttäytymisen taitoja hyvinvointisi tueksi

Elämä heittää välillä odottamattomia yllätyksiä eteemme, joihin emme useinkaan voi itse vaikuttaa. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, miten itse reagoimme näihin tapahtumiin.

Valmennus kehittää kokemuksellisten ja konkreettisten harjoitusten avulla mm. omaa itsetuntemusta, epämiellyttävien tunteiden ja ajatusten hyväksyntää sekä myönteistä minäkäsitystä. Tavoitteena on oppia elämään omien arvojen mukaista elämää. Vaikka valmennustilanteet saattavat tarjota useita oivalluksia ja ahaa-elämyksiä, tapahtuu varsinainen oppiminen vasta tapaamisten jälkeen, kun työkaluja ja taitoja pääsee kokeilemaan omassa arjessaan. Muutokset vaativat näin ollen avoimuutta uusille näkökulmille ja halua sitoutua itselle tärkeisiin asioihin.

Valmennuksesta on hyötyä mm. elämäntapamuutosten tekoon (tietoinen päätöksenteko arjessa), urheilijoille (kilpailujännitys, itseluottamus), työelämään (paineensietokyky) sekä ylipäätään tavalliseen arkielämäämme (arvo- ja motivaatiotyöskentely).

Valmennus ja sen harjoitteet perustuvat hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) tutkittuihin menetelmiin. Valmennus ei kuitenkaan ole hoitavaa terapiaa, vaan ennaltaehkäisevää toimintaa, hyvinvoinnin tukemista sekä psykologisten taitojen opettamista.

Esimerkkejä valmennuskokonaisuuksista

1-2 tapaamiskerran malli

  1. Tilanteen kartoitus (taustatietokysely, terveyskäyttäytymis-

    analyysi, ongelmatekijöiden ja -ajatusten tunnistaminen)

  2. Arvotyöskentely (itselle tärkeiden asioiden tunnistaminen

    sisäinen motivaatio, merkityksellisten tavoitteiden asettaminen)

4-6 tapaamiskerran malli

  1. Tilanteen kartoitus (taustatietokysely, terveyskäyttäytymis-
    analyysi, ongelmatekijöiden ja -ajatusten tunnistaminen)

  2. Aikaisempien ratkaisuyritysten purku, hyväksyntä

  3. Arvotyöskentely, tietoinen läsnäolo (tärkeiden asioiden,
    tunteiden, ajatusten ja tuntemusten tunnistaminen)

  4. Tietoinen tekeminen, irti tunteiden ja ajatusten
    kontrolloinnista (ehdollistunut käyttäytyminen)

  5. Uskomukset, minäkuva, häpeän kokemukset

  6. Muutosprosessin reflektointi, omien
    ajatusten ja käyttäytymisen havainnointi

Ennen sitoutumista valmennukseen tarjoan sinulle aina maksuttoman ja riskittömän konsultaatiotapaamisen, jonka aikana voimme rauhassa tutustua ja vaihtaa ajatuksia valmennustarpeistasi. Tapaamisessa kertomiesi tietojen perusteella luodaan pohjaa ja suuntaviivoja valmennukselle.

Katso hinnasto klikkaamalla tästä.

 

Y-Tunnus: 2826057-6

Talinkorventie 11 C 86

20320 Turku

  • @coachvilander
  • @coachvilander

© 2020 Toni Vilander